Päivä 1. sunnuntai
Kone lähti Helsinki-Vantaalta abouttiarallaa 16:50, eli tapansa mukaan myöhässä. Odottelin jo innolla Finskin lentokoneruokia vatsa kurnien, tietäen että eiköhän sitä joudu syömään vielä koneesta päästyään uudestaan. Kaikella kunnioituksella lentokoneruokia kohtaan. Jostain syystä vaikka lento menikin hyvin, koin jonkin näköstä lentopelkoa matkalla vaikken ole aiemmin eläessäni lentopelosta kärsiny..
Paikanpäällä kosteus iski naamalle niinkun joka kerta etelään mennessä. Lämpötila oli tosin pienempi kuin suomessa niillä hetkillä. Ensimmäinen ajatus Varnasta; onpas ruma ja likanen kaupunki.
Hotelliin tultuamme totesimme sen, miksi hotellille on annettu vain kaksi tähteä. Siististä perusulkoasusta huolimatta, sängyt olivat vanhat joustinpatjat ilman petareita, tuntui kuin olisi nukkunut 1cm paksuisten hevosenkenkien päällä jousten pullistaessa kankaan alta. Tän lisäksi havaittiin aikamoisia ongelmia ilmastoinnin kanssa. Lisäksi kaikki TV-kanavat selattuani, huomasin Discoveryn ja Animal Planetin olevan ainoita kanavia jotka eivät ole joko saksalaisia tai päällepuhuttuja. Noh, ei kun lähipiiriä tsiigaamaan ja vettä ostamaan.
Käveltiin pari sataa metriä hotlalta ja kiskastiin parit halvat drinkit naamariin ja mentiin takaisin hotlalle katsomaan Animal Planetia ja goisaamaan.
Päivä 2. maanantai
Päivä alkoi luonnollisesti aamupalalla. Pakko myöntää että en ole ainoassakaan hotellissa elämäni aikana syönyt niin paskaa aamupalaa kuin kyseisessä. No kyllä se paskan tekee.
Aamiaisen jälkeen lähdettiin Aurinkomatkojen tervetuliaistilaisuuteen kiskomaan lasilliset viiniä ja kuuntelemaan oppaiden vinkit matkakohteesta. Pronssiveistos kohti biitsiä!
Ensimmäisenä paikallinen kaveri tulee kynimään meiltä 27 levaa (n. 15€) parista aurinkotuolista. No eipä ole vaihtoehtoja kun "maksuton alue" on n. metrin levyinen palsta rantaan paiskovien aaltojen ja rantatuolien välissä. Kerettiin maata tuoleilla tunnin verran kunnes alko tulemaan pilvistä. Rantahenkilökunnan mukaan jättämällä pyyhkeet tuoleille, voidaan palata myöhemmin takasin kun keli selkenee. Safkaa naamariin, jos keli siitä paranis.
Käytiin hotellilta hakemassa lisää fyrkkaa ja palattiin rannan läheisyyteen kattelemaan minkälaisia ravintoloita paikanpäältä löytyy.
Röökien loputtua tein mielenkiintosen havainnon, koko vitun kaupungista ei löydy menthol tupakkaa. Tai ainakaan tavallista. Ainoot vaihtoehdot oli joko 20cm pitkät, 2mm paksut hinttipillit nimeltään glamour tai minttupurkalta haiseva ja suhteettoman pahalta maistuva West Ice.. Voi vitun glamour.. Harkitsin jo röökin polton lopettamista mut totesin etten voi pilata tyttöystäväni matkaa lopettamalla reissussa.
Jossain vaiheessa alko sataa kaatamalla joten mentiin lähimpään ravintolaan mitä löyty. Saatuamme safkat naamarin eteen, todettiin ettei kultahietikolla taideta paljoa ruoasta nauttia. Emännän tilaama "pihvi" näytti lähinnä 2cm paksuiselta pekonipalalta ja maistujoltain possun ja kumin sekotukselta. Oman onnettoman possu-sienikastikkeen työnsin tyytyväisenä ääntä kohti. Eipä nämä ruoat tosin maksanut kuin vajaan 10€.
Oltiin ollut poissa rannalta reilun tunnin verran ja sade alko jo loppumaan. Mentiin sitte takasin rannalle hakemaan oletettavasti sateen kastelemia pyyhkeitä, jotka oltiin aiemmin päivällä ostettu. Jostain kumman syystä pyyhkeitä ei paikoiltamme löytyny.
Loppupäivä meniki sitten pilvisessä säässä paikkaan tutustuen ja ympäriinsä kävellen.
Päivä 3. tiistai
Aamupalan jälkeen lähettiin rannalle kyselemään eilen kadonneita pyyhkeitä. Kaveri jolta oltiin edellisenä päivänä paikat ostettu, sano laittaneensa kaikki pyyhkeet johonki koriin jonka joku bulgarialainen pariskunta oli käyny aamulla raidaamassa.. Kuka helvetti pöllii korillisen käytettyjä pyyhkeitä? :D
Keli oli sen verran epävakaa joten päätettiin hypätä taksiin ja käydä tsiigaamassa Varnan shoppailumahollisuudet. Maksettiin noin helsingistä kirkkonummelle vastaavasta matkasta n. 13€ joka ei tuntunu pahalta. Enkä olis tosin suostunu maksamaankaan enempää, pelotti meinaan ihan vitusti.
Varnassa käytiin pari isoa kauppakeskusta läpi ja syötiin Burger Kingissä niinku jokaisella ulkomaanreissulla kuuluuki.
Paluumatkalla totesin että lentopelko ja aamuinen tulomatka taksilla varnaan, ei ollut mitään verrattuna tähän saatanan Ivan nimiseen sankariin joka meidät kuskas takasin kultahietikolle. Ensimmäinen huomio kun olin istunu takapenkille oli, että missäs vitussa turvavyöt on? Ei ole. Matkalla olin muutaman kerran paskantaa housuun kaverin ajaessa armottomassa kaatosateessa 40km rajoitusalueella arviolta 80-100km/h, teiden ollessa muutaman sentin veden peitossa ja helvetin huonossa kunnossa muutenkin. No perille selvittiin.
Keli oli edelleenkin niin huono että rannalle ei ollut mitään asiaa joten mentiin tutustumaan Dolphin nimiseen raflaan ja sen drinkkitarjontaan. Drinkit olivat melkeen joka mestassa euron tai pari halvempia kun suomessa. Joka mestassa tosin mainostettiin kahta tai kolmea drinksua yhen hinnalla. Dokaaminen ei siis tule kalliiksi tässä maassa.
Vedettiin drinkit naamariin ja ajateltiin olla entistä pihimpiä ja hakea jonkun vodupullon blandiksineen kaupasta ja mennä hotellihuoneeseen kittaamaan viunaa koska oltiin jo maanantaina ylitetty "päiväbudjettimme".
Hotellilta päätettiin käydä kattomassa miltä näyttää paikallinen suomi-karaoke :D Matkan varrella aloin jo hiiltyä discoja ja baareja mainostaviin teinityttöihin jotka eivät vaan halunnut ymmärtää lausetta "No thanks", parhaimmillaan vastaus oli "You're welcome"...-_- Karaokessa viihdyttiin yksien mansikkamargaritojen verran, eli ei kovinkaan kauaa. Olo alko tuntua niin helvetin tyhmältä. Istua nyt 1700:en kilometrin päässä suomesta kuuntelemassa samoja saatanan kappaleita, neljän eri ihmisen laulamana vuorotellen joita jokaisessa karaokeläävässä soitetaan.
Käytiin naukkaamassa Dolphinissa vielä parit drinkit ja mentiin mäkin kautta hotellille goisaamaan. Niin ja vähän Discovery channelia ennen nukkumaanmenoa.
Päivä 4. keskiviikko
Aamulla alko näyttää siltä että emännällä taitaa olla ruokamyrkytys. Aluks epäilin krapulaa mutta eipä tuo sitä tainnut olla.
Kelin ollessa ensimmäistä kertaa niinkun etelässä kuuluu, istuin yksinäni hotellin altaalla, kuuntelin musaa ja luin kirjaa. Kävin päivän aikana katsastamassa dolphinin pizzamenun ja ravintolan ylläpitämän altaan ja sen allasbaarin, sillointällöin hotellihuoneessa vieraillen. Pitihän pitää huolta josko tarvitsee emäntää lääkäriin alkaa kantamaan. Jossain vaiheessa menin rakkaan avokkini seuraks kattomaan Animal Planetia ja syömään sipsiä. Iltaa kohden alkoi silläkin jo olo helpottaa.
Päivä 5. torstai
Kelin ollessa taas moitteeton, suunnattiin piheinä aamupalalta suoraan hotellin altaalle, ilmasille aurinkotuoleille palvomaan aurinkoa ja suunnittelemaan tulevaa päivää.
Lounastettiin dolphinissa ja lounaan jälkeen tehtiin voittajaratkaisu, käytiin ostamassa uimapatjat ja mentiin rantaveteen lillumaan patjoillamme. Voittajaratkaisu tää oli siks koska mulle tuli aalloissa heiluessa ihan helvetin paha olo. Pakko oli käydä vetämässä päikkärit. Päikkäreiden jälkeen vaihdettiin dolphinin altaalle loppupäiväks.
Illalla lähettiin dalsimaan koko kultahietikon päästä päähän joka oli aika paha virhe. Tappavan kuumuuden ja kosteiden uimashortsien yhteisvaikutuksesta, onnistuin kävelemään sisäreiteni vereslihalle. Yritä siinä sitten näyttää siltä ettei olis paskat valahtanu housuun kun kävelet 2km rannan toisesta päästä takasin hotellille. Ennen hotellille pääsyä käytiin safkaamassa hotellin vieressä olevassa "Saksalaisessa" ravintolassa jonka menu oli tosin täysin samanlainen kuin kaikissa muissakin ravintoloissa. Itelleni tilaamani burgeri näytti menussa jokseenki houkuttelevalta, todellisuudessa lautasella oli muutama rehu, järkyttävän kokoinen kärtsännyt sämpylä ja 5cm halkaisijaltaan oleva jauhelihapihvi. Emännän spagetti polognese maistui lähinnä kouluissa tarjottavalta ylikypsältä spagetilta ja kuivalta soijarouheelta.
Vittuuntuneena Animal Planetia ja unta palloon.
Päivä 6. perjantai
Eipä juur mitään torstaista poikkeavaa. Ainoana poikkeuksena, mentiin heti aamusta dolphinin altaalle koska saatiin edellisenä päivänä hyvä tarjous altaalla; 09-17 ajalle aurinkotuolit, lounas ja rajattomasti juotavaa 25 levaa per lärvi. Lisäks, illalla vaihdoin kuivat shortsit ennen kun lähettiin taas kävelylle. Eipä se paljoa auttanu sisäreisien ollessa jo valmiiks ihan jauhelihaa.
Animal Planetia ja goisimaan.
Päivä 7. lauantai
Aamupalalta lähettiin aurinkomatkojen järjestämälle ostosreissulle varnaan. Ensimmäisenä etappina oli varnan keskustassa sijaitseva ostoskatu jossa suunnattiin suoraan New Yorkeriin ja tuhlattiin taas puol omaisuutta halpoihin vaatteisiin. "On se hyvä että täällä on näitä halpoja vaatekauppoja niin säästää sitte vaatekustannuksissa kotona".. Etenki kun niitä vaatteita ostaa 10krt enemmän sieltä joista 70% on täyttä shaibaa.. no mutta hyvä mieli siitä tulee!
Seuraavana bussi tiputti porukan jollekin helvetin aurinkomatkojen oppaiden ylistämälle "kenkäkadulle" ja paikalliselle torille. Kenkäkatu oli täynnä jotain 3 neliön koppeja joissa jokaisessa myytiin täysin samoja kenkiä ja laukkuja. Ihme kyllä, tuotteet eivät olleet piraatteja, josseivät myöskään mitään merkkikamaa.
Dalsittiin torin puolelle jossa tappava kuumuus alko syödä molempia. Lisäks mädän kalan ja tyhjentämättömien roskisten haju alko kalvaa sen verran, että oli pakko ettiä joku kahvila ennen kun oisin alkanu liikaamaan jo valmiiksi paskasia ja huonokuntoisia varnan teitä omalla laatallani
Torilta kun päästiin, bussi suuntas samaa kauppakeskusta kohti, jossa jo käytiin tiistaina. Eipä tuo mitään, käytiin hakemassa mutsille halpa iPod ja kummitytölle kaupan pienimmät Niken lenkkarit. Samalla tapettiin paikallista valuuttaa, missäs muuallakaan kuin NEW YORKERISSA! :D Päätettiin myös katsastaa lounaaks paikallinen KFC. Siitä jäi nälkä niin piti vetää vielä burger kingissä yhden burgerit.
Reissun jälkeen vedin raivarit ku en saanu nukkua päiväunia ja lähin emännän kanssa rannalle heilumaan taas niiden helvetin uimapatjojen kanssa. Eihän siinä kauaa menny kun rupes taas heikottamaan ja lähettiin viemään patjoja pois.. Siinä me taas pyörittiin, pakkailtiin kamoja ja dalsittiin vikaa iltaa ympäri rantakatua. Laitoin myös mutsille viestiä josko se jaksais tehä meille oikeeta ruokaa ku suomeen päästään.
Päivä 8. Sunnuntai
Kone lähti varnan lentokentältä puolen päivän maissa. Ennen koneeseen nousua laitoin Faijalle viestin, että ennen kun tulee hakemaan, käy ostamassa mulle askin vihreetä bonusta. Lento meni pääosin nukkuessa ja perille kun päästiin, hiisasin ekan normaalin makusen röökin viikkoon ja suunnattiin mutsille syömään.
Yhtäkaikki, vaikka itse matkakohde oliki ihan syvältä, pakko myöntää että oli kiva päästä emännän kanssa rauhassa reissuun. Seuraavalla kerralla parempi mesta sitte!
Arvio: *+
Hyvät
+ Palvelu
+ Hintataso
Miinukset:
- Baariflyereita jakavat teinitytöt
- Ruokaravintoloita mainostavat "Suomea puhuvat" Mita kulu kukkuluru! -urpot
- Ruoka
- Yleinen siisteys
- Ruoka
- Ylimieliset venäläiset/puolalaiset/romanialaiset/bulgarialaiset/etc. turistit
- Kamikazetaksikuskit
- Ruoka
En suosittele kyseistä matkakohdetta kenellekään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti